~ Kuka tuntisi joulun paremmin kuin lapsi pehmein kätösin?
Hän koskee ruutua sormellaan, ja hiutale sulaa lennostaan, ja pimeä ruutu valkenee, ja tähti suurena säteilee. ~

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Joulun salaisuus


Näköjään se joulu tänäkin vuonna vain tulee, enkä ehdi tähän bloggaamisen mukaan nyt ollenkaan. Mutta siihen on tänä vuonna erityisen hyvä syy. Olen kasvatellut tässä jo useamman kuukauden masuani ja meille odotetaan siis tammivauvaa <3 Ja koska isosisko oli aikoinaan niin kiireinen tänne maailmaan tulon kans, jännäillään nytkin, että mahtaako tämä uusi perheenjäsenemme malttaa tammikuulle asti vai saadaanko meille kenties jo pieni joulutonttu :) Itse kyllä toivoisin, että ensi vuoden puolelle mentäisiin.

Tämä tilanne on verottanut sen verran voimia, etten vain yksinkertaisesti ole jaksanut valmistella joulua entiseen tapaan. Töissäkin olin vielä viikko sitten, joten nyt vasta olen päässyt kunnolla lomailemaan ja huilimaan. 

Mutta onneksi se joulu tulee vähemmälläkin ja kaupan laatikot ja herkut ovat ihan hyviä nekin, ei kaikkea tarvitse tehdä itse :) Jotain sentään olen kuitenkin saanut aikaiseksi - vähän rocky roadia ja pipareita :)



Joululahjoja olen tilaillut aika paljon netistä, mutta tänään kaverini pyysi minua perinteisille jouluostoksille kaupungille ja lupauduin lähteä sinne vaappumaan ainakin hetkeksi :) Lahjoja kun vielä useammalle pitäisi saada hankittua.

Oikein hyvää ja tunnelmallista 3. adventtia kaikille! :)


2 kommenttia :

  1. Paljon onnea tulevasta perheenlisäyksestä! Oma esikoiseni syntyi joulupäivänä, joten joulupuuhien tekeminen ison vatsan kanssa on tuttua. 😊

    VastaaPoista